Talon maalaus
- Talon ulkoverhouksen maalauksessa tärkein työvaihe on huolelliset pohjatyöt ja maalattavien pintojen pesu. Vaadittavat pohjatyöt riippuvat vanhan maalikerroksen kunnosta. Pohjamaalatut uudet ulkoverhoukset harjataan irtoroskista. Vanhoista maalipinnoista hilseilevä maali poistetaan kaapimalla tai messinkiharjalla harjaamalla. Likaantuneet maalipinnat pestään homeenpoistoaineella harjaamalla ja huuhdellaan juoksevalla vedellä. Puupaljaat pinnat pohjamaalataan.
- Seinät ja muut maalattavat pinnat maalataan joko kertaalleen tai kahteen kertaan riippuen vanhan maalipinnan kunnosta ja käytettävästä maalista. Uudet ulkoverhoukset maalataan aina ensin ohennetulla maalilla, jonka jälkeen maalataan toinen kerros ohentamattomana. Suojaamme huolellisesti muut pinnat maaliroiskeilta.
Oikealla maalin valinnalla on suuri merkitys onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi. Yhtenäinen maalipinta ja oikean paksuinen maalikalvo saavutetaan hyvin suunnitellulla maalausjärjestyksellä. Puolipilvisenä päivänä on otollisin aika maalata talo, mutta myös helteellä voidaan maalata kunhan maalausjärjestys on suunniteltu ennalta järkevästi.

Vanhan ulkoverhouksen huoltomaalaus
Noin 350m2 kaksikerroksisen omakotitalon huoltomaalaus Lempäälässä.
"Olimme maalausurakan aikana kesälomareissulla. Lomalta palattuamme talo oli maalattu ja kaikki näytti siistiltä. Yhteydenpito oli myös sujuvaa"
Kati C.

Uuden ulkoverhouksen maalaus
Noin 200m2 omakotitalon uuden ulkoverhouksen maalaus Raumalla.
"Ulkoverhous asennettiin edellisvuonna vahingossa väärän värisenä. Toiveemme oli että värinvaihto onnistuisi yhdellä maalauskerralla. Yksi maalauskerta riitti ja olemme tyytyväisiä"
Raimo L.

Taloyhtiön tiilitalojen puisten osien huoltomaalaus
Kulahtaneiden puuosien huoltomaalaus kolmen asuinrakennuksen ja yhden piharakennuksen taloyhtiössä Helsingissä.
"Yhteydenpito sujui kätevästi maalausprojektia varten luodussa WhatsApp-ryhmässä. Tiilipintojen suojaus oli asianmukaista ja työnjälki moitteetonta"
Carl-Robert B.